meinaan toi mun kaverin meno tossa ratsastuskentällä!
Kattokaa ny itte vaikka, eikö mee ylväästi? Upikin oikein sitä ihaili, ja Pekka oli kait vähän kateellinenkin kun noin komeesti ja ryhdikkäästi toi Kukkanen osas kulkee. Pekka kun on sen kanssa ihan sukuja ja itte jo hiukan iällä.
On ne kyllä siinä sitte veivannukki. Ja AINA mää jään ittekseni tonne tarhaan! Tänäänkin noilla kolmella muulla oli taas paljon kavereita kentällä ja mää vaan kitisen ja hörisen täällä yksiössäni. Vaikka oli mulla ruokaa, ei sen puoleen. Mutta en mää sitä viittiny syädä kun ajattelin vähän huamautella että voisin olla vaikka siellä mukana kans...
Mutta mää kasvan kaiken aikaa. Ja kohta muakin saa sitte töihin kysellä. Eilen tehtiin vähä porukalla kiusaa noille "ihmiskomentelijoille". Mentiin meinaan tarhan perimmäiseen nurkkaan ja ihan pimeeseen. Joutuvat sieltä tuleen hakemaan kun alkovat taas ympyrää pyöriin tuolla lamppujen alla, heh!
Noh, kattellaas taas. Kelit vois hiukan parantua, se on mun miälipiteeni. Aina ollaan vaan pimeessä ja sateessa. Tulis ny kesä jo ja pääsis taas laitumelle juokseen LUJAAAA!!!
terveisiä vaan kaikille! T. Timppa
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
perjantai 18. marraskuuta 2011
voi pyhä jysäys... !
Nysse tuli. Meinaan se NAINEN! Ja ei ole mikään turha friidu. Melkosen suulasta mallia, sen lisäks että on "kohtalaisen" kokonen. Mamma sano jotta pikkusen liian lihava, hänen miäleensä. Mutta mutta, mää kyllä tykkään siitä ihan tollasenakin <3.
Mua se meinas heti sillai ottaa komentoonsa, mut sit tuli isot pojat ulos. Ja molskis! Sitte JUASTIIN!!! Ens en meinannu ymmärtää että minkä takia mutta juaksin tiätty mukana. Enhän mää sellasta ny paljasta noille, että viälä mulla ei ihan ole kaikki inkkarit heti kanootissa.
Noh, juastiin aikamme, mutta ei noi isot pojatkaan ole malliltansa ihan mamman miäleen (kun ovat kans PIKKUSEN liian lihavia), nii'et ei me sitte kauanka jaksettu. Tai kyllä mää olisin jaksanu pitempäänki. Mutta muut otti lepoo välillä. Ja sitte: taaaas juastiin. Sitte mää jo ymmärsin että kun toi Pekka on meitin pomo, niin se näytti vähän nurkkakaapin paikkaa tolle tytsylle ja SIKS me juastiin niin viätävästi. Niinku alta pois. Ja kait se sitte jotain ymmärsi toi tytsykin kun ei enää koittanu tunkee Pekan kans samaan boxiin, yhtä aikaa. Siinä meinas olla vitsit vähissä ja kauhee kolina kävi hetken aikaa.
Nyt on viikko jo kuljettu yksissä ja tää alkaa ainaki mun miälestä sujuun ihan hyvin. Aamusta mennään ton "Kukkasen" (se on mun uuden kaverin nimi) kanssa kimpassa tarhan perälle yhdessä ulos syämään. Ja sitte vaan oleillaan kun toi mamma on töissä päivät, mutta kiltisti on oltu vaikka kukaan ei ole vahtimassa. Vaihto se meille hiukan tuareempaa paimenlankaa niin että paremmin ymmärrettäs pysyä nurkissa. Ja ymmärretty on, ainaskin tähän saakka. Katotaan viittiikö tätä jatkaa... (mut mammalle ei auta sitte tollai sanoa tai mää olen taas jossain erikseen lankkuilemassa ja kaverit jää isolle paalille päivystään!).
Ton Kukkasen kuuriin kuuluu kuulemma iso annos liikuntaa kans. Sillä sen muadot pitäs korjaantua piänemmäks. Tänäänkin se oli töissä tossa viäressä kentällä, mitä ne meitille koko kesän siihen virittivät. Keksivät laittaa lamppujakin niin voi tehrä ehtoolla töitä. Olisivat voineet jättää vähän pimeemmäks niin sais nuari hevonen enemmän olla ja syädä näin talviaikana!
Se sano mulle sitte tunnin jälkeen että menee syämään ja maate, tuli kuulemma niiiiin hiki :D. Noh, kattellaas taas näitä juttuja eteenpäin. On toi ihan kiva pimu. Mäkin sain ny sitte "tasaparin" ittelleni. Ja ei se mua ole kun muutaman vuoden vanhempi. Ei semmonen missään näy, eikä tunnu!
terveisin Timppa
p.s. Jaa niin; mamma sano että laitas ny terveisiä sinne Kukkasen kotiokkin kun siinä kirjottelet. Oli kuulemma mukavia likkoja siellä. Täältä ny Kukkanen lähettelee teitille tytöt paaaaaaaaaaaaaaljon rakkaita hörinöitä! Jotta ottakaas kiinni :) Ja kiitos kovasti kun sain tollasen kaverin tänne ittelleni
t. Timppa taas ja mamma kans!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)