oon ollu laiska ja saamaton ton mun elämäni tapahtumien kirjaamisien kanssa. MUTTA ny on pakko sanoo jotain!
Täähän nääs meni sillain, että viime vuanna oltiin siä Ypäjän kisoissa, noissä "laatareissa" ekkaa kertaa. Ja si niille jäi semmoten kamala villi päällensä siitä. Tiätty. Nehän on NAISIA. Meinaan noi meitin ihmiset... PAITTI tiätysti me miähet: Timppa ja mää Timppa!
No, ittekkän en ennää muista kaikkia kotkotuksia, mitä neet vuaden aikana ovat mun pääni menoks si keksineet. Mutta se likka, joka mua aina tuuppii etteenpäin. Sehän meinas, että perhana kun ei kerrasta osunu, niimmennään si toisen kerran viä kisaamaan. Jos sitte menis maaliin saakka. Ne arvostelut meinaan.
Aluks sitä heittelivät vähän niinku vitsillä. Juu, sinne vaan, kyä soppii. Ja si mun jalkanikin tahto kenkkuilla, ei meinannu mennä haavat ohitten, Ei siinä mittään, mamma laitteli mun leikkuulle. Tuli meinaan sellasta ohjetta lääkärilikalta viime kevväänä, että tars varmaan mennä. Mää si menin. . . Ja oli sillain tosi hiano paikka! Luulinkin ensteks, että tää on ny se uus kuninkaallisten sali. Kylä kelpas majailla. Paitti että pikkusen oli kinttu kippeenä. Mutta mamma sano, että "älä siinä rutise, on se muillakin ollu kippee, ja ei siihen kuiteskan kualtu!"
Emmää si rutissu sen enempiä. Olin koppihoirosa melkistä 6 viikkoo, ensteks sisällä ja si pualiks ulkona. Kaverit kävi siä pihalla mua kattelemassa likeltä, mutta oli niin perusteellisesti nauhaa rajalla, että mistään isommasta kontakstista ei tarvinnu neuvvotella olleskaan. Se oli kuulemma tarkotuskin, tiämmä. Ei menny sekän leikkuu hukille...
Mutta si kesän alusta mei alettiin taas harjottelleen. Se likka teki mamman kanssa suunnitelmia, että millonkas ja mihkä mei mentäs reenaaman. Ja kotonakin reenattiin ihan täpöllä. Oltiin meinaan ahkeria. Oli Mariaa, Suskia, Kristaa ja Seppoo. Si oli hiarontaa ja kranyhoitoo. Sekin oli tosi kiva likka, joka sitä mulle anto. Vaikka ensteks meinasin piiikkusen jakkaa palautetta takasinpäin. Veteli meinaan sillain hännästä, että miäleni teki kommentoira tommosta tekniikkaa. Onneks en isosti kuiteskaan kenkkuillu, hoirot kun oli oikeesti paikallansa. Nii-i ja se satula-asia! Sehän se niille mun ihmisille harmaita jouhia sit aiheuttikin! Mutta toi mun mamma on kuiteskin aika pahapäinen persoona, joskus sellanen ominaisuus on ihan hyvä näissä hommissa. Ny mulla on pari penkkiä, millä si voi kokkeilla kaikkia askeleita, mitä millonki tarttee... Ja ennää ei tuu selkä kippeeks!
No, harkat jatku ja si ne meinas että kait toi kopukka on sevverran kunnossa, että se sinne syksyn Kunkku -kisoihin voi osallistua. Mää hyppäsin sen toisen likan kanssa, ja kouluttauruin askeliin sen mun tutumman likan ohjaamana. Kaikki oli ihan kivoja juttuja. Ei mua haitannu, vaikka välillä tuli hikiki. Si sai kuiteskin siirappivettä, ja se sitte onkin hyvvää juamaa!
Ja tualla mei sit hypittiin taas, "Laatareisa" ! Mentiin meinaan luijjaa tonkin likan kans. Jarrut kuiteskin piti. Ihan hianosti mää pärjäsin, vaikka sen itte sanonkin! Sano ne likakkin jottain sammaa suuntaa ... Ja tuloksissa jäi si 2/3 porukasta mun taakseni, ei meinaan huano?
Si mää pääsin syämään sinne tallille. Mamma oli kysyny mulle majapaikkaa, eikä siinä mittään isompaa valittamista taas ollukka. Kavereita piisas, taisin mää pikkusen rakastuakkin siinä viikonlopun aikana. Mutta siitä en si kyllä kerro yhtään mittään enempiä teitille. EI tartte kysellä, en vastaa! Kylä tammat on si kuiteskin aika iha-ha-nia...
No, tuli toinen aamu siitä hotellista. Taas ne tuli mua puunaamaan ja laitteleen ratsukuntoon. Ja musta tuli kyllä melekosen kommee miäs. Ei toi likkakan pahalta näytä!
No, tuli toinen aamu siitä hotellista. Taas ne tuli mua puunaamaan ja laitteleen ratsukuntoon. Ja musta tuli kyllä melekosen kommee miäs. Ei toi likkakan pahalta näytä!
Si se alko ... rattastus. Kattelivat mun askeleitani i-ii-han joka kulmalta ja miättivät, että tykkäänkö oikeesti tehrä töitä. Mää meinasin jo sannoo niille, että mitä maailman juttuja ne jahkaa koko ajan. Etten si muka tykkäis tehrä mittään!? Mää olen aina ollu orientoituneena kaikkeen kivvaan. Hyppiny yli airoistakin kun tullee tekemisen pula. Ja ei oikeesti tartte sitä miättiä, että tykkäänkö. TYKKÄÄN. No, se on ny siinä selvästi sanottuna. Ja sitten mää vaan tein niitä askeleita ihan niinku se likka halus. Se on kyllä hyvä kartturi, ei meinannu eres mennä suunnat sekasin. Kerran se tais vähän mulle kiivastua, mutta en mää sitäkän pahana pitäny. Menin sitte paremmin ja tasasemmin, ainaskin niitten miälestä. Juu kylä meitiltä sujjuu nää hommat.
Ei se niin kiivasta mennoo ollu, aika piänellä pääsi. Posseeraaminen se mua aina välillä kiukuttaa. Ja se mamma siinä kitisi ja vinku ja niisti minkä kerkes, ku siältä kentältä tultiin pois. Ihme muari. Mitäs tossa ny oli kitisemistä? Mentiin niinku aina enneskin. Höh.
Ja sit rupes tapahtuun. Tuli pisteet. Ja sitten ne vasta itki ja kitiskin. Kaikki naiset yhteensä. Kylä määkin kuuntelin, että korkeella mentiin. Tai ainaskin mamma sano että mun tokari on paljon parempi ku sen aikanansa olleskan. Ja taas mää si pääsin syämään. Huippuu, sannoo nykynuariso .... pari minnuuttia töitä ja taas ruakkis (ja se i-ii-hana daami siä boxilla...)
Aattelin, ettäs viihryttäisin teittiäkin yhrellä piremmällä lehvalla. Täsä se ny olis. Mun tyät ja muut tekemiset siä Ypäjällä. Laatu on mitä on, ku enempiä tiloja ei kuulemma löyry. Mutta näätten ainaski, etten ihan lööperiä oo puhunnu. S'oon moro. Ny mää olen LOMALLA!
